23.6.2017

Syreenien katveessa

Hiidenmaalla sunnuntain retki käynnistyi reippaasti Kõpun majakalta. Massiivisin majakka, mitä olen (kuvissakaan) nähnyt! On siinä 1500-luvulla ollut rakentajilla urakkaa! Uskaliaimmat lähtivät kiipeämään ylös. Sinänsä matka ylös ei ollut kovin pitkä, mutta portaiden kapeus ja ennen kaikkea jokaisen portaan suuri nousu (korkeus) teki kiipeämisestä haasteellista. Ja nimenomaan meikäläiselle pikkuiselle naiselle. Vasen  reisi kipeytyi?! Ilmankos, kun piti aina vasemmalla jalalla nousta ylöspäin.




Majakka oli niemen keskellä. Meri siinsi aika kaukana. Maannousua tapahtuu Hiidenmaallakin!


Autoletka jatkoi matkaansa eteläkärkeen Sõrun satamaan, josta olisi päässyt lautalla Saarenmaalle. Törmäsimme museon edustalla ystävälliseen virolaismieheen, jolla oli 40-luvulta peräisin oleva EMW-merkkinen moottoripyörä. Hauska peli, joka oli ihan ajokelpoinen!

Kassarin saari Hiidenmaan itäpuolella teki merellisen vaikutelman. Lounaspaikka oli tosi tyylikäs ja ruoka herkullista. Miten virolaisilla onkin niin hyvä esteettinen silmä?! Rhodesian koira vahti rauhallisesti pihaa.



Kassarin saaresta etelään päin pistää kapea kivinen Sääretirpin niemi. Lueskelin jostain, että jokaisen niemellä käyvän on vietävä kivi ja jatkettava niemeä, jotta siitä saataisiin tie Saarenmaalle. Sääretirpin niemelle piti kävellä. Kuusi sissiä kävi hoitamassa homman. Pääjoukko päätti jatkaa matkaa eteenpäin. 




Lupasin muutamalle viedä kiven heidän puolestaan. No minähän pidin sanani! 


Haahka hautoi muniaan keskellä niemeä <3


Autoille palatessa meidät yllätti uljas näky! Komeita hevosia laukkasi pitkin rantaniittyä. Ne päätyivät portille meidän ihailtaviksi :)



Vaemlassa vanha villatehdas oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ja mikä parasta, se oli vielä toiminnassa! Pihalla syreenien ja hevoskastanjoiden katveessa oli mukava nauttia kahvit.






Saaren pohjoiskärki oli vielä näkemättä. Kahden auton miniletka kurvasi sinne. Virolaismiehen kertoman mukaan sieltä olisi löytynyt Hiidenmaan sotamuseon lisäksi myös runsaasti linnoituksia. Ne jäivät näkemättä, mutta Tahkunan komea ja Viron rantojen korkein majakka ikuistettiin muistikortille. Sen vieressä on muistomerkki Estonian haaksirikossa hukkuneiden muistoksi.





Maanantai oli paluupäivä. Vesisade ja vanha avoauto eivät ole paras yhdistelmä etenkään, jos tuulilasinpyyhkijät ovat pelkästään koristeita ;) Noh, ehjänä ja suhteellisen kuivana päästiin Tallinnaan asti.


Yhteishenki reissulla oli mukava: yhden MGB:n laturi sanoi sopimuksensa irti, mutta sen ei annettu haitata. Joka pysähdyksen jälkeen MGB työnnettiin käyntiin ja Suomessa auto vietiin suoraan vantaalaisen klassikkoautoja huoltavan firman pajalle.

Kiitos reissuporukalle! Mieleenpainuva ja hauska reissu oli! Erityiskiitos Helenalle järjestelyjen hienosta hoidosta :)

22.6.2017

Hitaasti Hiidenmaalla

Kiireisen elämän vastapainona pienemmälle vaihteelle vaihtaminen tuntuu hyvältä. Suorastaan välttämättömältä. Hengähdystauon tarjosi Hiidenmaa, jota ei voi hektisyydestä syyttää. Kiireen sijaan kokemuskoppaan kertyi mukavia elämyksiä.

Kiireettömyyttä korosti vielä MG Car Club of Finlandin reissupoppoon arvokkaasti vanhentunut autokanta, jossa nuorimmat autot olivat 60-luvulta ja vanhin MG TD 40-luvulta. Mukaan oli lähtenyt 12 MG:tä ja 24 kesäretkeläistä. Kerholla on pitkät perinteet Viron kesäretkistä, olimme nyt ensimmäistä kertaa itse mukana.

Retki alkoi hyvissä tunnelmissa Länsisatamasta kesäkuisena lauantaiaamuna. Kuljettajakokous pidettiin iloisen puheensorinan siivittämänä Eckerö Linen buffetin antimia nauttiessa. Tallinnan laajat tietyöt puikkelehdittiin onnistuneesti läpi. Voisi sanoa, että varsinainen retki alkoi Rohukülan satamasta. 

Aurinko paistoi mukavasti, kun MG:t pysäköitiin Rohukülan satamaan odottamaan Hiidenmaan lauttaa. Yhteistä sopimusta ei ollut, mutta kaikki jättivät apukuskin puoleisen oven auki! Ovista muodostui hauska rytmi :)


Satama olikin saanut kasvojen kohotuksen. Siistiä!





Uudenkarhea lautta lipui Heltermaan satamaan, josta puna-vihreä-sininen MG-mato luikerteli eteenpäin kohti saaren pääkaupunkia Kärdlaa, jonka valitettavasti jouduimme vain ohittamaan myöhäisen ajankohdan takia.  Kärdla näytti todella viehättävältä ja rauhaa kaipaavan silmiin mukavan uneliaalta paikalta. Matka jatkui kohti majapaikkaa Viinaköökiä saaren luoteispuolella.


Viinaköökin isäntä, suomalainen Tapsa oli vastassa komeaa saattuetta. Vuonna 1881 rakennettu rakennus on Kõrgessaaren kartanon vanha viinatehdas. Rakennuksessa on myös valmistettu viskoosia jossain historian vaiheessa. Neuvostoaikana se on myös ollut usean perheen yhteinen koti. Nykyisin se toimii majatalona ja Tapsan sanojen mukaan heidän kesämökkinään :)





Autot parkkiin ja miehet saunaan! Saunan jälkeen oli tarjolla laadukas päivällinen. Miesten saunoessa kävin pyörähtämässä Kõrgessaaren idyllisessä kylässä.





 Matka jatkui sunnuntaina. Hyppää kyytiin silloinkin!

31.5.2017

Kauneutta isolla K:lla

Toisena Leidenin reissupäivänä oli jo mukavampi lämpötila. Muutaman vesipisaran jälkeen sää selkeni. Oli aika suunnata Keukenhofiiin. Sitä mainostetaan maailman kauneimmaksi kevätpuistoksi. En kyllä väittäisi vastaan! Huikea paikka! Matkustin bussilla riehakkaassa hollantilais-kiinalais-intialaistunnelmassa puolen tunnin matkan.


Hehtaaritolkulla (32 ha) kaikkia mahdollisia sipulikukkia <3 Tulppaaneita, hyasintteja, narsisseja, tasetteja upeina kokonaisuuksina! Kaiken kruunasi samanaikainen omenapuiden kukinta. 7 miljoonan kukan lisäksi siellä tuntui olevan melkein yhtä paljon ihmisiä. Yllättävintä oli, että suurin osa heistä näytti olevan kotoisin Aasiasta (Intiasta ja Kiinasta).

Ajankohta osui aivan nappiin! Kaikki kukat olivat kukassa tai nupussa, eikä ylikukkineita näkynyt vielä. Aikaahan olisin viettänyt kameran kanssa puistossa vaikka kuinka paljon, mutta väkimäärä alkoi ei-urbaania minääni ahdistamaan. Sain tehdä töitä tosissani, ettei joka kuvassa olisi ihmisiä. Minä kun en ole sitten tippaakaan ihmiskuvaaja. Ainakaan vielä!

Kuvat puhukoot Keukenhofin puolesta <3